Onnellinen?

Pää on ihan sekasin ikävästä. On niin ikävä poikaystävää, vaikkei siit oo viel ees viikkoo ku nähtiin viimeks. Tänään se juo kavereitten kans, ni pitäs jaksaa viel huomiseen ootella. Nyt ku itel on muutto alla eikä uutta asuntoo oo löytyy ni oon muuttamas vanhempien luona olevaan piharakennukseen. Tuomas tuleeki meille nyt sitten tänne minne oon muuttamassa ekaa kertaa huomenna. Ite oon täst lähös hakeen tän päivän osuutta muuttokuormasta, ja huomenna lisää ennen ku nään Tuomaksen. Oon jotenki onnellinen. Lääkkeet oon muistanu ottaa täl viikol joka päivä, muistan ne jos haluan muistaa.

Lääkkeet

En tie mikä on ku enää ei huvita ottaa niitä lääkkeitä mitä pitäs ottaa. En muista ja sitten ku muistan niin ei huvita mennä hakeen, tai niinku tänä aamuna, muistin kyllä lääkkeet, ne oli jo mul kädessäki, mut en sitten vaan ottanu niitä. Nyt tuli joku aika sit vierotus oireita ni kävin ottaan ne, ku en pariin päivään oo ottanu. Edelleen kärsin vierotusoireista, vaik siit on jo aikaa ku otin sen lääkkeen. Omal taval nää vierotus oireet on huvittavia, mut toisaalt tosi rasittavia. Päässäpyörii, huimaa jos ei pääse ottaan niit lääkkeit ni sit myöhemmin se etenee siihen et liikkeet alkaa oleen hallitsemattomia ja voi mennä jalat alta ku yhtäkkiä jalat käyttäytyykin erilailla ku on tottunu. En vaan voi olla koulussa näiden oireiden kanssa, ni pakko käyttää niit lääkkeit ainaki jokatoinen päivä. Pitäs ryhdistäytyä, kaverit sanoo et ota ne lääkkeet, omaks parhaaks ne on ja ne auttaa sua. Tien ton itekki, mut motivaatio ottaa niitä karkas jonnekki. Koitan nyt ens viikolla ryhdistäytyä ja ottaa lääkkeen jokapäivä.

Tällä hetkellä mieltä raastaa armoton vauvakuume, joka on jatkunu jo pitkään. Asiaa ei kauheesti auta se et ympärillä on ihmisiä jotka on pienen lapsen kanssa tai odottaa, tai sitten muuten kysellään et koska on sun vuoros. No tien etten halu lasta ennen ku koulu on valmis, piste. Se ei muutu mihkää siitä, järki sanoo nytki, ettei vielä. No kerran järki kieltää lapsen täst hetkest ni toivon koko ajan et koulu ois jo valmis ja mein suhde ois pidemmällä ja kaikkee tälläst, et olosuhteet ois mahdolliset vauvalle. En kyl oo sanonu mitää "vauvan" isälle, mun vauvakuumeest, ja se jo tyrmäs mut...sano suoraan et hän ei sitten halu lasta viel pitkään aikaan. No tyydyn täl hetkel osaani ja koitan sen koulun hoitaa, ehkä vuoden päästä vois miettiä ku koulun saa valmiiks yhteen muuttoa, siitä mä nyt tyydyn haaveilemaan. Toivon et tää suhde kestäis.

Yksin

Kaikki alko maanantaista...maanantaina yks kaveri, jota pidin ystävänä, unohti puhelimensa meille. Tiistaina koitettiin ettiä sitä meiltä, mut ei löydetty. Eilen, eli perjantaina, löysin sen parvekkeelta. Oli huonot välit tähän kaveriin, enkä siks tienny pitäiskö myydä se puhelin vai palauttaa, kun ei yhtään tehnyt mieli palauttaa sitä. Kerroin siitä vain yhdelle henkilölle. Illalla saatiinkin sovittua mein riidat ja oltiin taas ystäviä, mutta unohdin antaa sen puhelimen autosta sille. Tänään sen äiti soitti raivotakseen mulle, kun se kelle olin kertonu oli ilmiantanu mut, et se oli eilen mulla ja aion myydä sen, ainut vaan että se ei ollut enää siinä vaiheessa totta. No tän "ystävän" äiti on raivonnu ja haukkunu mua koko päivän siitä et se oli mulla ollu kuulemma koko viikon enkä vaan kiusallani halunnu palauttaa sitä ja et aioin viel myydäkki sen. No sinne meni se kaverisuhde, ainut vaan et tää ketä bustas mut, jostain syystä jätti mut kans. En tie yhtään miks, mitä mä tein sille väärin, miks se jätti mut, vaikken oo ees sille vihanen, siit mitä se teki. Sit yks kolmaski kaveri jätti mut tänää tän saman jupakan takii. Tiedän itekki tehneeni väärin, mut oliks toi niin paha teko et sen takii kaikkien piti jättää...Sydän murtu palasiks, halun pois täält, en jaksa tälläst enää...

Normi päivä

Millainen on normi päivä? Normi päivä taitaa olla sellainen päivä, ettei tapahdu mitään erikoista. Mun normi päivä on koulua, kotiiin, päikkärit ja kotona puuhastelua, eli ei mitään järkevää. Kotona puuhasteluun voisi kuulua pyykin pesua, siivosta, järjestelyä, ruuan laittoa yms. Mutta itse en ole jaksanut lähiaikoina pahemmin tehdä kotitöitä. Kaupassa jaksan käydä, mutta ruokaa en jaksa kotona yleensä tehdä. Tänään leivoin koulussa kakkupohjan, jonka ostin kotiin. Kotona täytin sen ja päällystin. Itse sanoisin ettei siitä nyt niin ihmeellisen hieno tullut, mutta toivottavasti hyvän makuinen. Kuva mun tekemästä kakusta. Sokerikukkien väsäämisessä meni tovi, mutta kyllä niitä kannattaa väsäillä, ehkä niissä joskus on mestari sitten.

Kävin myös kuraattorilla ja psykiatrialla tänään. Eipä mitään uutta, väsyttää ja masentaa. Huomenna pitäs jaksaa hakea resepti polilta, että sais lääkkeet hakee apteekista. Pikku asiatkin on alkanu ärsyttämään. Tänään koulussa meinas mennä pari kertaa hermo yhteen mein luokkalaiseen. Huuhtelen kananmunia jotka juuri sain kuorittua niin yks tunkee ottamaan vettä kattilaan samasta hanasta, tai sitten sillä välin kun olin kuraattorilla niin se sotki koko sen mun vastuualueen, niin et jouduin siivoon sen uudelleen. Sit sain sen siivottua, että pääsen siihen leipoon, meen ottaan reseptin niin pöytä on vallattu. Että otti pannuun siinä vaiheessa. Loppu päivä meni jo paremmin. En näytä kellekkään et ärsyttää, mut ärsytti kyl jossain vaiheeski niin paljo, et teki mieli alkaa ärsyttään muita sit tahallaan. Juu, olen välillä vähän ilkikurinen, kun ajattelen tollasta, en kuitenkaan sortunut tekemään mitään. : )

Miksi aina minä

Miks aina mä oon vaikeuksissa? Aina kun elämän risukasaan paistaa aurinko ja sielt osuu yks pieni säde muhun joku tuo siihen risun ettei vaan paista aurinko perille asti. Aina kun menee paremmin tai luulen saaneeni jonkin ongelman ratkaistua, niin tulee uusi ongelma. Näin peräänajon, ja itse en mielestäni ole syyllinen siihen. Tai ainakaan ollut...ainut vaan että kolme autollista ihmisiä syytti siitä mua. En lähellekkään koskenut yhteenkään autoon. Miks tääki on nyt sit mun syytäni? Sain kuulla yhtä sun toista, joista mieleeni eniten jäivät seuraavat: ajokortti muropaketista, sust on muutenki ollu pelkkää harmia, "en rauhotu ennen ku sun elämäs on helvettiä", rikospaikalta pakeneminen. Ehkä oonki luullu itestäni liikoja ja oonki oikeesti aika harvinaisen huono kuski, ehken ookkaa hyvä kuski vaikka niin oon luullukki. Luulin et oon kahdessa asiassa hyvä, mut ehken ookkaa. Ja se toinenkin varmaan osottautuu vääräksi luuloksi. No sitten toi susta on muutenki ollu pelkkää harmia koski asumista. Asun tosi levottomassa talossa ja kaikki möykkää aina viikonloppusin, no ne syytti et must on siel harmii. Eihän toki niist kenestäkää muusta oo mitää ongelmii, vain musta. Seuraavassa, ois pitäny sanoo sille takas et, voit rauhottuu hyvin sitten jo, mun elämä on jo helvettiä. No se varmisti et tää edellinen helvetti oliki vasta esiaste, ja luulen et tää olo mikä mul on nyt on vasta alkua. Enkä mielestäni paennut rikospaikalta, kellekkään ei näyttänyt sattuneen mitään joten ohitin autot ja jatkoin matkaa ja vähän ajan päästä menin siitä ohi uudelleen ja käännyin ja vielä kerran uudelleen. Kaikki näytti olevan ok. Olisin tietty voinut kysyä siltä kuskilta, joka perään ajoi, että onks sil joku invalupa ku se ajo keppien kanssa...

BDI:n täyttöä osa 2

En rupea tänne kopioimaan kaikki BDI:n kohtia, ne vaihtelevat hiukan välillä ja ne löytyy netistäkin. Itse käytin terveysportin BDI:tä. 5. 0 En tunne erityisemmin syyllisyyttä, 1 Minusta tuntuu, että olen aika huono ja kelvoton, 2 Nykyään tunnen itseni huonoksi ja kelvottomaksi melkein aina, 3Tunnen olevani erittäin huono ja arvoton. Must tuntuu et mä oon aiheuttanu tän masennuksen ite ittelleni. Mitäs oon ajatellu masentuneesti ja sillei. Melkein aina mul on niin epävarma olo itestäni, tuntuu et kaikki muut on niin paljo parempia ja oikees. Ja vaikka tietäisinki olevani oikeessa, en uskalla olla muita vastaan tai korjata ääneen heidän virheitään. Tuntuu kuin kaikki muut luokkalaiset olisi jotenki kelvollisempia ja parempia, vaikka mulle onki monta kertaa sanottu et oon hyvä oppilas, silti tuntuu et muut pätee yli.

6. 0 En koe että minua rangaistaan, 1 Tunnen, että jotain pahaa voi sattua minulle, 2 Uskon että kohtalo rankaisee minua, 3 Tunnen että olen tehnyt sellaista, josta minua on syytäkin rangaista. Aina kun sattuu jotain pahaa mulle ni uskon et oon tehny jotain minkä takia niin kävi, ja aina löydän myös sen mikä se syy oli. Että olen tehnyt väärin jotakin tai jotakin pahaa, ollut liian ilkeä tai paha ihminen. Tähän kuraattori ja moni muu on sanonut ettei must pahaa sais, mut ei ne tie mitä mun päässä liikkuu. No siihen yks sano kerran et itseasiassa kyl me aika tarkkaan tiedetään mitä sun päässä liikkuu, no ne on sen alan ihmisiä. Mut must tuntuu silti et oon ollu pahis jos jotain sattuu ja se on rangaistus mulle. Tai aina kun kerron jostain hyvästä asiasta muille mitä mulle on sattunu tai sattumassa, niin sitä asiaa kohtaan osuu onnettomuus. Kun seurustelin ja kerroin siitä muutamille niin meille tuli pian sen jälkeen ero, tai kun kerroin meneväni treffeille ne peruuntu. Ja tälläisiä tapahtumia on vaikka kuinka paljon mulle sattunu. Mut on jollain tavalla tuomittu olemaan epäonninen, kirottu.

9. Käsittelee itsetuhoisuutta, eilen kun ajelin kotiin tuli mieleeni, että mitä jos ajaiski kolarin. Mietein kaikkia seurauksia ja kaikkea jo valmiiksi ja kaikki vaikutti hyvältä, mutta yksi kohta sai minut itkemään, entäs minulle niin rakas Brenda. Jos ottaisin sen mukaan kolariin niin se voisi kuolla kanssani, mutta jos se jääkin kitumaan, tai jos se jääkin henkiin, tai mitä jos itse jäänkin henkiin ja se kuolee. En voisi jättää sitä tänne, enkä pärjäisi ilman sitä. Siinä se ongelma onkin. Enkä ikimaailmassa pystyis tappamaan sitä tahallani, ja jos se kuolis mun takii vahingos ni en pystyis elään itteni kanssa. No nyt on kuitenkin uusi päivä ja itsetuhoisuus jäi eiliseen. Ja pakko sanoo, et onneks en tehny mitää tyhmää, ja onneks tollasii ajatuksia ei tuu enää usein ees.

BDI:n täyttöä osa 1

En tunne itseäni surulliseksi, itseasiassa en tunne mitään. BDI:n ensimmäinen kohta, 0 en ole surullinen, 1 olen alakuloinen ja surullinen, 2 olen tuskastumiseen asti surullinen ja alakuloinen, 3 olen niin onneton, etten enää kestä. Mikään näistä ei kuvaa olotilaani, nyt eikä ole pitkään aikaan kuvannut. En ole surullinen, olen alakuloinen, mutta en surullinen. Noista valitsisin silti varmaan kakkos-vaihtoehdon, koska se osuisi kaikista lähimmäksi totuutta. Olen väsynyt tähän alakuloisuuteen, en kestä sitä enää. Halun saada elämään merkityksen. Halun hyviä tunteita ja huonoja, en tälläst tasapaksua harmaata olotilaa.

BDI:n toisessa kohdassa puhutaan tulevaisuudesta. Niin mikä tulevaisuus... 0 Tulevaisuus ei masenna eikä pelota minua, 1 Tulevaisuus pelottaa minua, 2 Minusta tuntuu, ettei tulevaisuudella ole tarjottavanaan minulle juuri mitään, 3 Minusta tuntuu, että tulevaisuus on toivoton, enkä jaksa uskoa että asiat muuttuvat tästä parempaan päin. Oon samaa mieltä taas useamman kohdan kanssa. En pelkää tulevaisuutta, mutten usko tästä asioiden muuttuvankaan. Tuntuu ettei mulla ole paikkaa tässä maailmassa. En näe tulevaisuutta, enkä halua ees miettiä asioita tulevaisuuteen.

3. 0 En tunne epäonnistuneeni, 1 Minusta tuntuu, että olen epäonnistunut useammin kuin muut ihmiset, 2 Elämäni on tähän asti ollut vain sarja epäonnistumisia, 3 Minusta tuntuu, että olen täysin epäonnistunut ihmisenä. Ykkönen kuvaa parhaiten ajatusmaailmaani, tuntuu että epäonnistun tosi usein asioissa mitä koitan tehdä. Tuntuu että mut on kirottu epäonnistumaan lähes aina mitä teenkin, huono onni seuraa minua muutenkin.

Opinnäytetyö

Haluaisin tehdä opinnäyte työn syömishäiriöistä, mutta en tie käykö se aiheena. Pitäisi miettiä miten sen toteuttaa keittiössä. Eli aiheen pitäisi olla sellainen että se on mahdollista toteuttaa myöskin keittiössä, aiheen pitää siis liittyä ruokaan. No syömishäiriöt liittyvät voimakkaasti ruokaan. Tietty ateriakokonaisuutena voi olla melkein mikä vain, koska anorektikko ei söisi sitä, bulimikko oksentaisi sen tai jättäisi syömättä ja ortorektikko ei söisi. Tietty voisi tavoitella niihin kaikkiin sopivia kokonaisuuksia, tai jokaiseen sopivia osia. Esim. anoreksiaan salaatti, bulimiaan herkkuja ja ortoreksiaan terveellistä. Siinä olisi silloin kaikille tyypillisimmät ongelmakohdat esille tuotuna. Kirjallisesta osuudesta tulisi minulle todella helppo kirjoitettava. Kirjoittaisin sairaudesta, sen ongelmista ja sairastavien henkilöiden suhteesta ruokaan. Ottaisin muutaman henkilön ja kertoisin heidän suhteestaan ruokaan, mitä he tykkäävät syödä ja mitkä ovat heidän pahimmat painajaisensa, lempiruuat yms. Jos en saa tehdä tästä aiheesta opinnäytetyötä, en tiedä mistä tekisin, mikään ruokaan liittyvä aihe ei oikeastaan muut kiinnosta.

Avaimet

Aamu alkoi hyvin, iltapäivällä hiukan alkoi ärsyttämään ja ilta oli katastrofi. Iltapäivällä minun, äidin ja pikkusiskon piti mennä kämpällä käymään, ja samalla verotoimistossa ja isännöinnissä irtisanomassa asunto. No sen sijaan, että oltais päästy Loimaalle, pitikin lähteä Forssaan kun veljen pyärästä hajos moottorin vierestä joku ratas. No ei ehitty verotoimistoon eikä muuallekkaan. Illalla piti lähteä äidin siskon mökille, niin tuli kauhea tappelu ja jotenkin se päättyi siihen et kaikki oli taas mun syytäni. Isä käski lähtee muualle ja sit ku käynnistin auton ja olin lähdössä niin se vei mun avaimet ja sano et ei sua voi päästää täält mihkä ku ei tie mist sairaalast sitte soittavat. Olipa taas reilusti sanottu. Ja äiti otti sen, etten tykkää pakettiautoista niin, etten voi olla sen kyydissä. Miks mä olin taas se paha? Oonko oikeesti vaan sen verran paha, et pahat asiat seuraa mua...

Kotiin

Torstai oli hyvä päivä, pidettiin kavereitten kans hauskaa ja kaikil oli oikeesti kivaa. Perjantaina olin parin eri kaverin kans ja se oli katastrofi. Kaikki kolme alko tappleen keskenään ja nyrkit heilu, mun sit tarvi soittaa siihe poliisit. Ite olin siin niin shokis et aloin itkeen, olin siis selvinpäin ku olin kuskina. Ilta päätty siihen et yks niist, se ketä aloti sen hakkaamisenki, sano mulle, et "nii, mee sä vaan kotii itkee ja tapa ittes sinne". Se osu ja uppos, mun menneisyyden takii. Sunnuntaina meni Sinilt lupa muutaa mun luokse asuun, joten nyt pitäs ettiä uus kämppäki. Koko eilinen meni vaan nukkuessa, en noussu sängyst koko päivänä. Tänää vein auton huoltoon aamulla ja kävelin sen 3 kilsaa kämpälle. Nyt oottelen et Emma, mun sisko, tulee hakeen mut kämpält ja vie kotiin. Jos mieliala hiukan kohenis ku on kotona hiuka välillä.

Kirottu

Miks mut on kirottu. Aina ku meinaan saada onnen ni se viedään multa pois. Miks mä en saa olla onnellinen, mut kaikki muut saa? Miks mun onni ei oo mua varten? Täs ei oo mitää järkee, halun lopettaa syömisen ja kaiken muunkin, halun jäädä makaan sängynpohjalle, vaan maata siinä ja nukkua. Miks mut jätettiin taas. Pakko sen vian on olla mussa, miks muuten kaikki vaan jättää. Kukaan ei jaksa auttaa mua jaloilleen, vaan aina kun oon melkein pystyssä niin päästää irti ja kaadun takas kuopan pohjalle.

"Ammu minut jos haluta, mutta älä ammu sydämeen, sillä sinä olet siellä"

Miks aina ku luulet olevas kuopan pohjalla niin tulee joku ja tönäsee sut sen kuopan kuoppaan. Tai jos seisot kivellä siel kuopassa et oisit vähä ylempänä pois pääsyä niin joku vie sen kiven pois. Jossain oli hyvin sanottu, "joka päivä joku nostaa kiven pois polultasi niin, että sinun on helpompi kävellä siinä", mut jonnekki ne kivet nostetaan tai heitetään, ja se nyt sattuu vaan oleen mun polkuni minne kasataan niitä kompastuskiviä. Tiedän hyvin etten oo ainut maailmassa kenel menee näin huonosti, jollain voi mennä huonomminkin, mut miks aina minä. Miks mulle ei välillä suoda onnea tai hyvää oloa. Mut on ihan varmaan kirottu, tai sit oon tehny jotain josta tää on rangaistus, että se jätti mut taas. Joo, eli mul oli jotain pientä mun exän kans, ja se jätti mut uudelleen. En sain uskoa tulevaisuuteen, aina vaan sattuu ku uskon tulevaisuuteen. Kaikki on yhdentekevää, antakaa mun jäädä tähä...

Masentaa

Miks koko ajan vaan masentaa, ei jaksa tehä mitää eikä kiinnostuu mistään. Tänäänki jouduin taas lähteen koulusta aikasemmin pois ku en pystyny oleen siel kokopäivää. Oon tyytyväinen et pärjäsin siel 5 tuntii mut tunti jäi viel. Harmittaa ku se jää sit korvattavaks, vaikka luvallinen onkin.

Kaikki tuntuu niin turhalta, vois pelata jotai pelii, mut se on ihan typerää, siinä ei oo mitää järkee. Vois istuu facebookisssa, mut oikeestaan siinäkään ei oo mitää järkee. En jaksa tehä ruokaa tai siivota, leffoin kattomises ei oo mitää järkee, en jaksais vaan maata paikoillanikaan. Missään ei oo mitään järkee, ja se vaan pahentaa masennusta. Halun jonku järkevän syyn elää. Ennen mulle oli tärkeetä, et löytäis jonku kenen kanssa elää ja sais lapsia sit joskus, nyt, en edes tie halunko lapsia, ei siin oo se elämän tarkotus. Jos sulla on lapsia, niin ne on vaan hetken ilo sun elämässäs, sitten ne muuttaa pois sun luota ja sä vaan istut ja odotat et ne tulis käymään sun luonas. Onks tää elämä tässä? Miks opiskella ja mennä töihin, hankkia tavaraa ym. kaikki hajoo kuiteski jossai vaihees ja kaikki on kuitenkin loppu peleissä turhaa.

Masennuksen kahleet

Taas kirjottelen täält koulusta, oli koko päiväks mukamas tehtäviä, tein ne jo ja opettaja sanoi että ne on hyvin tehty, eli en hutiloi mun tehtäviä vaikka nopeesti ne teenkin. En välil tajuu miten porukalla voi kestää tehdä niin kauan tehtäviä. Tehdään ryhmissä, et 6 tuntia riittää tähän tehtävään, no mä teen yksin ja sain sen 3 tunnissa valmiiks. Vähemmän pelejä ja höpötystä ja enemmän töitä ni saa nopeemmin valmiiks. Muut pelaa jotain tai puhuu, ni ei ne saa niit valmiiks niin nopeesti.

Masentaa tasasesti. Ei oo ollu mitää ihmekohtauksia pitkään aikaan. Meinaan tälläst et tuntuis mielettömän pahalta tai tekis mieli tappaa ittensä, 2 kuukautta menny jo tällei tasasesti, ja se on mulle tosi pitkä aika. Usein mietin masennuksissani, et miks elän, mikä on se syy miks oon viel hengis. Ja varmaan yhtä usein tulee ajateltua, et jos ois joku jonka takia elää ni oisin parantunu masennuksesta. No ei se niin vaan mene, kyllähän se toinen jota rakastaa auttaa jaksamaan, mutta ei se paranna. Masennus on sitonu kahleensa niin tiukasti kiinni muhun, et ei yks henkilö saa niitä rikki. Huomasin sen kun seurustelin. Olin onnellinen ja mun oli hyvä olla aina kun olin sen pojan vierellä, mutta sillon kun se ei ollut mun lähellä, masennus taas voitti. Mutta ne hetket kun puhu sen kanssa tai oli sen lähellä, sillon se voitti aina masennuksen.

Sydämen paikkausta?

Se kaveri joka mut jätti, se josta olen jonkun verran kirjoittanut aikaisemminkin tänne, hän halusi sopia. Sovittiin vissii asiat ja kaikki on nyt kunnossa? Kuka tietää. Kuunhan itse muistan olla varuillani sen suhteen etten kiinny uudestaan liikaa, ettei mee henki. En ois uskonu tän päivän koittavan, mut tässä ollaan sovussa. Sanoin sille et mul oli ikävä sitä ja sit ku se sano et niin silläki oli mua, ni meinasin alkaa itkee. Must on niin ihanaa ku sovittiin, en halu enää ikinä olla sen kanssa riidoissa, rakastin sitä ihmistä niin paljo, ja välitän edelleen. Kuka tietää mitä seuraavaks tapahtuu. Toivottavasti nyt hetken aikaa hyviä asioita. Mut on ihanaa et saatiin sovittua, sorry tälläne hehkutus, oon vaan niin helpottunut.

Toivon toisenkin suhteen toimivan hyvin. Tää toinen suhde vois olla oikeen kokonen tilkku mun rikottuun sydämeen, jos siihen sais ees yhen paikan...

Tylsää

On siis aika harvinaisen tylsiä oppitunteja. Tehdään aterix:ia, sain jo 2 tunnin jälkeen tehtävät tehtyä, ollaan nyt tehty niitä jo neljättä tuntia. Säädän täällä vähän omiani, kun lisätehtävät mitä sain on niin kurjia. Miks ahkeria oppilaita rangaistaan aina mälsillä lisätehtävillä?? Lisätehtävät puolessa välissä, ei jaksa enää millää tehä niitä. Vielä 2 tuntia pitäs istuskella täällä ja jaksaa tehä näit. Kuvana koulun logo...

Väsynyt, mutta silti onnellinen?

Maanantaina olisi pitänyt olla korvaamassa, mutta katsos kun en jaksanut mennä, sen sijaan nukuin 18 tuntisen yön...tiistaina menin vasta 10:neen kouluun ja olin siellä 3tuntia mitä pitikin. Tänään olisi pitänyt mennä kouluun 8:si, mutta kas kas, jäin kotiin nukkumaan, nukuin 15 tuntia ja sitten mut herätettiin, sitten otin pikku päikkärit illemmalla ja nyt oon ollu siitä jokusen tunnin hereil ja väsyttää taas. En tajuu mikä mua vaivaa, koko ajan vaan nukuttaa enemmän ja enemmän, lääkäri sano et ihan normaalia sun kohdallas, koulu imee kaikki voimat ja sit ei jaksa kuin nukkua.

Sen aikaa tänää ku oon ollu hereil on ollu tosi ristiriitasia tunteita, välil ahdistaa ja sit oon ollu ihan onnellinenki hetken. Laitoin yhdelle ihanalle miehelle tekstarin ja se vastas siihen aika kivasti, se on ollu päivän koho kohta. Tien et elämä ei toimi niin et sais pitää kiinni ensirakkaudestaan, mut tää kyseinen henkilö oli mun ensirakkaus, sen jälkeen oon tutustunu kahteen eri mieheen, joista toinen roikku liikaa mussa, eikä oo vielkää suostunu päästään irti ja toisen kanssa ei voi kommunikoida ku kasvotusten, et senki kans oli pitkii aikoi et ei puhunu sen kans, ja nyt ku se ei ees vastaile mulle enää ni se tuskin on enää kiinnostunukkaa. Mut mä oon koko tän ajan ja oon edelleenki kiinnostunu täst ekasta, jotenki oon onnellinen pelkästään siit et saan nähä sen taas pitkästä aikaa. :))

Onnellinen?

Pitäs kaikki asiat olla kunnossa, mut itelle ne ei ookkaa. Ei mul oo asiat huonosti jos äkkiä miettii, mut sit ei osaa olla onnellinen. Miks en osaa olla onnellinen. Nytki Sini on mun seurana täällä mut oon maassa. Halun et täst tulee hauska ilta, joten pitäs koittaa piristyy. Jarkon piti tulla meille tänää, mut näemmä ei tullukkaa... -.-'

Tykkään kirjottaa, nyt ei vaan oo jaksanu sitäkää. Oon vaan niin tolkuttoman väsyny koko ajan ja nukun tosi paljon. Voimat ei vaan yksinkertaisesti riitä muuhun kuin kouluun ja nukkumiseen. Taaski väsyttäs, mut nyt en anna periks, nukuin viime yönä taas ihan tarpeeks paljo, kello ympäri ja reippaasti, et tälläst taas, heräsin 4 aikaa iltapäivällä.

Roska

Olen kuin joku roska minkä voi heittää pois. Ainakin siltä tuntuu. Oon liian kiltti ihmisille, ainakin niin moni sanoo. Autan ihmisiä ja sit jos niil menee liian vaikeeks tai ne ei tarvi enää apua ne unohtaa. Heittää roskikseen mut. Ahdistaa niin saatanasti. En halu olla se roska mikä heitetää aina pois. Jolle saa sanoo mitä vaa ja kohdella miten vaa, ei se loukkaannu. No en näytä et sattu, mut oikeesti sattuu niin saatanasti. Nytki haluisin vaan itkee tätä ahdistusta. Ei oo hyvä olo, enkä tie uskallanko mennä ees kouluun maanantaina. Pitäs puhuu sen ex-kaverin kanssa sillo, kuraattori tulee siihen mukaan kans. Toivoisin et saatais välit kuntoon, mut pelkään et se satuttaa mua lisää.

Tyyny

Miks koko ajan vaan ahdistaa niin paljon, ja väsyttää. Illalla alan stressaan ja alkaa ahdistaan koulupäivä, näkeekö sitä ex-kaveria siellä, ja saako nukuttua tarpeeks, eihän aamulla oo kuoleman väsyny. Näät asiat ahdistaa ja painaa illalla mieltä. Koulussa jatkuva stressi sen ihmisen kohtaamisesta ja heti kun pääsee koulusta niin suoraan nukkumaan vaan että jaksaa illalla valvoo hetken ja mennä takas nukkuun et pääsee aamul ylös sängystä. Oon käytännössä hereil vaan muutamia tunteja hyvinä päivinä koulun lisäksi. Kuinka kauan tää väsymys ja ahdistus jatkuu? Olis niin helppo palata takas osastolle, sais levätä ja olla kaukana siitä tyypistä. Nyt kuitenkin toi vieressä oleva tyyny sängyllä on kovin houkutteleva. Halun käpertyy peiton alle ja käydä siihen makaamaan, mut tiedän etten pääse vielä useampaan tuntiin maate, voi apua, mitä huomisestakin tulee kun ei pääse nukkuun ajoissa...

Ja taas...

Taas oksensin koulussa, ruokailun jälkeen. Söin sopivasti ruokaa mut söin kaks jälkkärii. Oli pakko oksentaa, taas. Nyt ruoka etoo ja on väsy, haluisin lähtee himokselle, mut en sit oikein tie. En jaksais ajaa sinne asti. Kohtasin tänään sen ex-kaverin koulussa, keittiössä. Se jopa puhu mulle, ja ihan kiltillä sävyllä, olen todella yllättynyt. Toisaalta sen kiltti äänensävy pyytäessä väistämään satutti vaan lisää. Nyt on ikävä ja tekisi mieli itkee hajonnellee suhteelle. En kestä tätä tuskaa. Kaiken lisäks kuulen/nään vierestä (lukemalla sen blogia aina välillä) et sil on koht hyvää vauhtia anoreksia ja paha masennus. Oon huolissani sen mielenterveydestä, mut se ei anna mun enää auttaa. Ja taas meinaan itkee tääl. En jaksa tätä elämää!

Tylsä elämä

Kaikki on tasasen harmaata mun elämässä. Mikä järki tässä kaikessa oikeestaan ees on? Syödään etttä eletään, lisäännytään että elämä jatkuu, mutta omalta kohdalta elämä loppuu, kaikki mitä teet elämän eteen on turhaa loppupeleissä. Väsyttääki niin paljo, halun vaan nukkumaan. Ehkä huomenna on parempi päivä, ehkä huomenna elämä tuntuu elämisen arvoiselta, tai sitten ei tunnu. Ei ole järkeä juoda itseään humalaan, syödä itseään kylläiseksi tai harrastaa seksiä. Niillä on yksi yhteinen tavoite, kisita tulee hyvä olo, mutta loppujen lopuksi viinasta tuee paras olo, silloin kun on humalassa sitä unohtaa kaiken paskan, ja elämä on hienoa, ja kun vaikutus lakkaa todellisuus iskeytyy päin kasvoja. Kaikesta saa hetkellisen nautinnon, joka loppuu pian, toiset nopeammin kuin toiset.

Tässä istun, koulussa, tunnilla...aika etenee maleksien. Koko päivän tehtävät on jo tehtynä, kolussa pitäisi istua vielä silti 2 ja puoli tuntia...

Ihan O.K.?

Olin aamulla tooosi väsyny ja nukahdin uudelleen ja nukuin pommiin. Sitten en löytäny oikeaa luokkaa, missä pitäisi olla ja koko ajan ahdisti, jos näkisin sen hylkääjä kaverin koulussa, kuraattori kysyi onko jokin asia hyvin tai ihan OK? En löytäny vastausta ja kysyi sitten mikä ahdistaa. Kerroin et tää kaverin kohtaaminen jo ahdistaa. Kuraattori ehdotti et se ottais yhteyttä tähän ex-kaveriin ja sopis sen kans meille kolmelle yhteisen ajan, kun ei näin voida meidän kenenkään kannalta jatkaa, kohta tässä on mukana kaikki...No pian kuraattorin kanssa juttelun jälkeen näin sen tyypin ja seki näki mut ihan varmaan ku vilkuili koko ajan. Se oli muuttunu tosi paljon! Oliko enää mitää samaa ku ennen?? No jaa, toivon et oltais ees puheväleis sen kans jatkos, samalla luokalla kun kuiteski ollaan 3 viikonpäästä joka päivä. Illalla menin vielä yhtä miestä tapaamaan ja samalla serkkua ja sen vanhempia. Oli loppujen lopuks ihan OK päivä. : ))

Pahis vai hyvis??

Päivä alko suunnattomalla vitutuksella joka muuttu hetkessä raivoks ja itkuks. Syynä oli taas sekaveri joka mut jätti. Sini ja Kaisa on koittanu puhua ja saada mut ymmärtään et oon parempi ku se, ja sain siihen 10 syytäki miks oisin parempi ku se, kun molemmat tuntee myös tän kaverin. Ite en myönnä niist ku muutaman. 1. en oo jättäny ketää ikinä, katson vaa ku kaikki tallaa päälle mut en jätä siitä huolimatta. 2. en mustamaalaa ja hauku muita koska ne teki idioottimaisesti mulle. Täs nään itsessäni hyvää, mut sit oonko loppujen lopuks yhtään sen parempi ku sekää...en ole. Kaikilla on hyvät ja huonot puolet. Vaikka kaikki sanoo et oon kiltti ja huomaavainen ja ajattelen muita aina, ja kaikkee. Kaikki sanoo ketä mut tuntee oikeesti et oon liian kiltti, hyvä ihminen. Miks musta tuntuu silti et oon se elokuvan pahis. Oon jotenki kieroutuneesti varmaanki paha, jotenki sisält läpitte paha. Ja jotenki kukaan ei tajuu sitä, miks kukaan ei tajuu sitä? Miten huijaan aina kaikkia, miks mä oon ainut ketä näkee totuuden musta. En mä tahallani huijaa itteeni pienemmäks ku oon, kaikki vaan luulee niin. Tai en mä esitä kilttiä, en mä tahallani oo paha, miks kaikki näkee mut hyvänä siis ku oon oikeesti paha?

En osaa ees sairastaa...

Ahdistaa, miks en osaa tehä mitää oikein, en osaa ees sairastaa oikein. Miks mä en osaa tehä asioita oikein. Ahdistusta lisää jatkuva tappelu ruokaa vastaan minkä aina häviän ja mikä aina päätyy oksentamiseen. Miks en osaa pitää itseäni oikein kurissa? Onnistui se ennenkin, miks ei nyt? Miks nyt aina häviän? Oon häviäjä, häviän aina asiat, asioita, oli kyse mistä tahansa. Vihaan itseäni, päässäni pieni ääni sanoo kaikesta ruuasta että siinä on liikaa energiaa, sitten en kuitenkaan pysty olemaan syömättä ja sitten tulee huono omatunto syödystä ruuasta ja oksennan. Koulussa olen hotelli, ravitsemus ja catering puolella, joten siellä tulee syötyä usein. Se ei suinkaan helpota oloani. Syön koulussa, oksennan, syön uudestaan myöhemmin ja oksennan taas, pääsen kotiin syön välipalaa ja oksennan taas. Sen jälkeen ei tee enää mieli mitää. Seuraavana päivänä pitäydyn syömisistä niin et, en oksenna. Niin menee muutama päivä, kunnes taas sorrun syömään ja oksentelemaan. En halua oksentaa enää, miks en saa voimaa pitää itseäni kurissa vaan. Vihaan itseäni niin paljon että voisin oikeasti puukottaa itseäni pelkästä itsevihasta, ja montakertaa olen meinannutkin iskeä veitsen vatsaani. Vihaan tätä kehoa, vihaan itseäni. Vihaan sitä että paino on pysyny samana3 kuukautta eikä laskenu, vihaan ruokaa, silti rakastan sitä.


Koulu aiheuttaa paineita, entä jos ei tulekkaa sitä kiitettävää? Olen koittanut jaksaa ylitse voimieni joka päivä koulussa. Usein itkua pidätellen, kun on niin paha olo ja olen niin loppu. Mutta jokin pieni ääni siinäkin ruoskii minut jatkamaan eteenpäin. Pakko jaksaa, tai ei tule kiitettävää.Voimavarat riittävät enää tekemään noin 60%sesti asiat, opettaja vaatii 110%sesti minulta. En vain jaksa. Keskiviikkona sain kuulla kun joku sanoi minun ollessa tiskissä, jossa minun ei silloin pitänyt edes olla, ei siellä tarvita apua, siellä on jo kaksi Miiaa puhtaassa, olin yksin puhtaassa silloin. Olo oli muutenkin keskiviikkona surkea, olin oksentanut kahdesti jo puolenpäivän aikaan ja halusin vain jäädä vessan lattialle itkemään. Joku minussa sai minut kuitenkin liikkeelle ja jatkamaan itkukurkussa.

Nyt olen herännyt muutamana aamuna 5 aikaan eikä ole vain väsyttänyt enää, mikä mua taas vaivaa, yleensä nukun hyvin ja pitkään...eilinen menikin sitten 2 päikkäreiden lomassa kun väsytti...nyt pitää kuitenkin mennä jatkamaan aamupalan tekoa "lapsille" ja uuniin lisäämään puita. Oon siis mökillä ja tuli tarpeeseen loma täällä kaverin ja pikkusiskon kanssa. : P

Vituttaa

!!! Voi saakeli, että osaa ottaa päähän!! Ensin se heivaa mut mäkee ja sit valittaa ku ei oo sellast kaverii ku mä olin. On mussaki huonot puolet, muunmuassa masennus. Mut mä myös kuuntelin ja ymmärsin, tuin ja kehuin, kerroin siitä positiivisiä asioita joista se piristy ja jotka oli totta. Oliko tää kaikki mitä se toi ulos päin valetta? Nyt se valittaa ku ei kukaa kuuntele, tue, ymmärrä, mun menee hermo! Mun mielestä jos jättää ei oo oikeutta valittaa ku ei oo tollast ystävää, ite jätti. Jos mä oisin jättäny sen ni sit sil oisoikeus valittaa.Tekis mieli vääntää se solmuu siit kaikest mitä se on mulle tehny... -.-'' Se ei ees varmaa tajuu kuin paljo mä kärsin sen takii, kaikenlisäks nään et sil on kavamas hyvää vauhtii syömihäiriö...

Oiskos vähä ihastusta???

Tapasin perjantaina yksissä "bileissä" yhden miehen. Olis hiukan kiinnostusta sitä kohtaan, ja selvis et silläkin mua kohtaan. Meen huomenna tapaamaan sitä uudestaan. Jännittää jo, ristiriitaset tunteet ku ex haluis jatkaa mein juttuu ja ite oon hiukan kiinnostunu toisesta. Tää oli vaan tälläne lyhyt tähä välii :))

Kiva ilta

Kivaa illan viettoa Sinin kanssa : ) Kerranki jotai järkevää tekemistä ja syy olla hereillä. : )))

Voimat hiipuu

Brendan tuoma hyvä olo ja voimavarat alkavat hiipimään pois. Viime viikolla ja vielä viikonloppunakin jaksoin olla iloinen ja minulla oli hyvä olla pitkästä aikaa. No kaikki kiva loppuu aikanaan, ei makeaa mahan täydeltä. Ahdistus, paha olo, masennus, jaksamattomuus lisääntyy ja kohta on taas tuskallisen vaikeaa...miksi sen pitää mennä niin? Miksei se voi mennä niin että menisi joskus hyvin pitempään, eikä tulisi ylitsepääsemättömän vaikeita masennusjaksoja, jotka vaan kestää ja kestää. Tunne, en osaa ees sairastaa enää oikein ja pakkomielle täydellisyydestä valtaa pääni taas. Ei tästä taas tule mitää...kokoajan väsyttääki. eilen tulin koulusta 5 jälkeen ja menin nukkumaan ja piti nukkua pikku päikkärit ja oho, kello soi ku on aamu. Tänään kävi vähän samanlailla, paitsi et heräsin puoltuntii sitten, mut silmät on ihan ristis ja oon menos kohta nukkuun takas ku ei pysy hereil. Väsymys on suurta ja nukkumises meneeki koko päivä aikaa suunnilleen mitä koululta jää aikaa sitten...koulussakin kaikki vaan vituttaa ja tulee kaikesta se olo, et en jaksa tehä tätä, onks pakko?

Elämän valoni

Nyt on kyllä maailman kirjat sekasin, 5. päivä peräkkäin ku mul on hyvä olla. Yleensä tulee hyvä päivä ja sitä seuraa monta huonoa. Nyt on varmaan ennätys monta päivää peräkkäin hyviä. On kiva kun on välillä hyvä olla, eikä aina se paha olo ja ahdistus ja masennus päällä. Edelleen sattuu se kun se yks kaveri jätti, mut toisen kans saatiin asiat puhuttuu. Kyse ei ollu musta, ja selvis järkevä syykin sen vaitiololle.

Pelkään vaan et joku tulee ja romuttaa mun maailmani, ja valitettavasti tiedän kuka se todennäköisesti on. Miks aikuisen ihmisen pitää olla niin lapsellinen? Onpa tosi aikuismaista, aikuiselta ihmiseltä, sanoa muille ettei mun kans kannata olla tekemisis, mustamaalata ja tälläst. En halu sille edelleenkään mitään pahaa, halun edelleen olla sen kaveri, kunpa tää painajainen vaan loppuis ja unohdettais tää show ja oltais ystävii. Mut oon päässy jo sen verra eteenpäin, et vaikka toivon niin, tajuun et niin tuskin tulee käymään :'(

Brenda on mun  elämäni ilo, ilman sitä en ois ees hengis enää. Ei se kaikkee pysty estää. mut montakertaa oon jättäny tappamatta itteni ku oon atellu mitä se ajattelis siitä. Brenda on mun koirani, 3 vuotias, kohta 4 vuotias saksanpaimenkoira naaras. Se tuli mun luokke, mun asunnolle muutamaks päiväks ja siit asti tosiaan ollu parempi oloki.Valitettavasti oon niin huonossa kunnossa etten jaksa hoitaa sitä yksin täyspainoisesti, ni se ei voi olla muutakuin silloin kun sisko suostuu hoitaan sen puoliks...

Mikä ihmisiä vaivaa???

Mikä ihme on ku on pakko mustamaalata toista. Joo siis puhun taas tästä tytöstä joka jätti mut reiluviikko sitten, ja jonka takia meinas mennä henki. Selvis tänään et se oli syy miks tää toinen kaveri hylkäs mut. Tää eka tyyppi käski sitä toista pitää muhun etäisyyttä, välimatkaa, olla pitämättä muhun yhteyttä, miten sen nyt sitten haluaakaan sanoa. Vaikka se jätti mut, ni en mä silti mustamaalaa sitä, tai hauku muille, tai kerro sen asioita muille. Ne jää mun tiedoks, niinku sillon se ne mulle luotti. Tää näyttä olevan toistamaata, mustamaalaa ja koittaa muutki saada hylkään mut. Tekis mieli huutaa ja kirjoilla, mutta ei se mitään auta. Ne kelle oon kertonu et se jätti mut, niin oon sanonu et se jätti mut ja syyttää mua kaikesta paskasta, niinhän se on, ja sit siitä toisesta oon sanonu et se ei puhu mulle enää, en tie oikein miks. Eli ei mitään mustamaalaamista tai syyttämistä, toi se syyttää mua saattaa kuullostaa siltä et syyttäisin sitä, mut en mä sitä syytä vaan itteeni. Enkä mä ainakaan saa siitä mitään iloo et pilaisin sen suhteita muihin ihmisiin, ehkä sen on sit parempi mieli ku pilaa mun suhteitani muihin ihmisiin...huoh

Hukun

Hukun tähän ahdistukseen ihan just. Tuntuu niin saakelin pahalt. Onneks huomenna ei oo koulua. Kova kohtalo uhkaili tänää taas. Parisuhde tilanteeni on sekva, oon tapaillu yhtä miestä 2 kuukautta, ja tänään se uhkas jättää mut. No kai viime viikkoset jättämiset kovetti sen verra, et ku se ilmotti siitä niin tuli vaan sellanen olo et no ihan sama, tee mitä tykkäät, jätä jos halut, ei kiinnosta. Nyt ahdistaa, en tie miks, tuntuu ku ois pala kurkus, ku tukehtuis ihan just tähän ahdistukseen. Elämä on epäreilua, oon siel kuopan pohjalla, seison pienen kiven päällä, ja koitan olla putoamatta alas. En kuitenkaan edes itse usko pysyväni siinä kivellä, aina on joku joka tulee ja potkasee sen kiven alta. Elämä ei olis muuten niin epäreilua. Niillä kellä menee huonosti on tarkotus varmaan mennä vielä huonommin ja niillä kellä menee hyvin mennä vielä paremmin. Vituttaaki niin saakelisti, ehkä tää kaikki onki oikeesti mun omaa syytä...

Suolaa haavoihin

"Ei käännetä veistä haavassa" sopii tähän tilanteeseen hyvin. Miks kaikki iskee samaan aikaan samaan paikkaan sen veitsensä. Eka iskee sen siihen ja toinen ja kolmas kääntää sitä ja sitten tulee vielä neljäskin! Miks nyt 5 päivän sisällä kaikkien pitää iskee se veitsensä mun sydämeen...Tekis mieli huutaa ja itkeä tuskasta, mutta itkemään en pysty tälläsest enkä viitsi alkaa huutamaankaan. Älkää kaikki iskekö sydämeen, tuska ei katoa koskaan, sen kanssa vaan oppii ajan kanssa olemaan, mutta kokemuksella tiedän, että siihen menee useampi vuosi...

Luottamus ihmisiin on kadonnut, ne loputkin rippeet katosi tiistaisen myötä. Se sama ihminen joka opetti, että ihmisiin voi luottaa, petti, jätti, hylkäs mut. Miten voisin luottaa enää. Luottaminen on typerää, siinä vaan satuttaa itsensä aina, joka kerta. Nyt pelkään koko ajan, että joku uusi hylkää, ja et jään yksin. Pelkään mennä faceen, jos siellä on viesti jossa mut jätetään tai just jättäneet haukkuu lisää. Pelkään katsoa puhelinta, mitä jos joku on koittanut soittaa tai laittanut viestin. Pelkään joka kerta kun saan viestin, että siinä sanotaan että "en halua olla enää missään tekemisissä sun kanssa", voiko kellekkää sanoa pahemmin? Onko mitään pahempaa kuin hylätä toinen? Ei ole, aina voidaan puhua, selvittää asiat ja sopia, jos hylkää ei ole mitään enää tehtävissä.

Koko ajan vaan väsyttää ja on niin turha olo et ei oo parempaakaan tekemistä kuin nukkua. Mikään ei kiinnosta ja mitään ei jaksa tehdä. Kauhulla odotan huomista koulupäivää, pitäisi jaksaa olla aktiivinen ja tehdä parhaansa, mutta kun ei jaksa muuta kuin istua. Istumalla ei kiitettävää ansaitse, sillä saa vaan opettajan kiukkuseks ja huutamaan sulle...

Syyllinen

Miten kaikki on mun syytäni...miten mä oon onnistunu tartuttamaan masennuksen toiselle, tuhoomaan ja pilaamaan toisen elämän. Yks tärkeimmistä mun elämän ihmisistä hylkäs mut, jätti lopullisesti. Ehkä se pystyy jatkaan elämäänsä, mut sen aiheuttama tuska ei lopu ikinä. Eniten varmaan sattu se kun sain kuulla et kaikki ne mein hyvät hetket on ollu valetta, en oo aiheuttanu ku tuskaa ja kipua, vaikka oon luullu et meil on ollu hauskaakin. No tää jätti mut tiistaina, ja toinen kaveri hylkäs mut keskiviikkona. Siis kuten jo mainitsinkin niin tiistaina olin ensiavussa, sen jälkeen ku pääsin kotiin en oo pystyny tekeen enää mitää, en oo ees syöny, ei huvita enää, tuntuu turhalta. Eilen söin jotain pientä kun olin vanhempien luona ja ois tullu kauheesti vaan kysymyksii miks en syö... Perjantaina meinas tulla lähtö psykiatriselle osastolle, kuukaus sitten pääsin sellasest ulos, eli en halunnu heti takas. Sain puhuttua itteni sit ulos, mut saas nähä kuin pitkään riittää et koittaa vakuuttaa et pysyy hengis parin päivän päähä, kuin pitkään ne uskoo et taas selviin paripäivää...

Joopajoo

On lapsellista uhkailla tappaa ittensä, jos sitä ei oo valmis toteuttaan. Mun sydän revittiin palasiks, taas kerran. Miten oon ees hengis enää...ei pitäis olla. Eilisen jälkeen mun ei kuuluis olla enää hengis, hätäkeskus toimi liian nopeesti. Olin yksin koton ja olin tappamassa itteni, kaveri soitti ambulanssin ja se tuli liian nopeesti. Ensiavun kautta ja taas hengis. En jaksa tavata ketään, halun vaan olla yksin ja nukkua nää kivut pois. Tien et henkinen tuska ei lopu koskaan...toive oli, ettei koskaan halu enää olla tekemisissä mun kanssa, ei tarvikkaa olla jos kukaan ei häiritse ens kerral...

Äiti...

Tuntuu sanoin kuvailemattoman pahalta. Kuulin juuri, et mulle tosi tärkee ihminen on koittanu tappaa ittensä tänää. Onneks se on hengis ja voi hyvin, kiitos sen äidin. Ite olin eilen samassa pisteessä, meinas mennä henki. Sini sai mut rauhottuun ja luopuun ajatuksesta, sitten tuli toinen tekijä joka laukas itsetuhon uudestaan. No kai se on hyvä et ei menny henki eilen.

Olkaa onnellisia jos teillä on äiti joka hoivaa ja välittää. Jos teillä on hyvät välit äitiin. Jos äiti on sulle tärkein ja läheinen. Tai vaikka sitten isä. Äitiä tai isää ei pysty korvaan ketään. Sattuu niin paljon taas kun ei ole äitiin sellaiset välit et vois mennä sille sanoon, et mul on paha olla, tai en jaksa elää enää, tai vaan mennä ja itkee pahaa oloaan ja se lohduttais. :’(

Uusi blogi

Uusi blogi täällä, olen pitänyt blogia ennen muualla, mutta en pääse sinne jostain syystä enää sisään, tein sitten tänne uuden :) Vähän harjoittelua tän käyttö nyt aluks, ja mun kirjoittelu on hyvin vaihtelevaa, joskus kirjottaa useinkin joskus ei pitkiin aikoihin...