Hukun

Hukun tähän ahdistukseen ihan just. Tuntuu niin saakelin pahalt. Onneks huomenna ei oo koulua. Kova kohtalo uhkaili tänää taas. Parisuhde tilanteeni on sekva, oon tapaillu yhtä miestä 2 kuukautta, ja tänään se uhkas jättää mut. No kai viime viikkoset jättämiset kovetti sen verra, et ku se ilmotti siitä niin tuli vaan sellanen olo et no ihan sama, tee mitä tykkäät, jätä jos halut, ei kiinnosta. Nyt ahdistaa, en tie miks, tuntuu ku ois pala kurkus, ku tukehtuis ihan just tähän ahdistukseen. Elämä on epäreilua, oon siel kuopan pohjalla, seison pienen kiven päällä, ja koitan olla putoamatta alas. En kuitenkaan edes itse usko pysyväni siinä kivellä, aina on joku joka tulee ja potkasee sen kiven alta. Elämä ei olis muuten niin epäreilua. Niillä kellä menee huonosti on tarkotus varmaan mennä vielä huonommin ja niillä kellä menee hyvin mennä vielä paremmin. Vituttaaki niin saakelisti, ehkä tää kaikki onki oikeesti mun omaa syytä...

Suolaa haavoihin

"Ei käännetä veistä haavassa" sopii tähän tilanteeseen hyvin. Miks kaikki iskee samaan aikaan samaan paikkaan sen veitsensä. Eka iskee sen siihen ja toinen ja kolmas kääntää sitä ja sitten tulee vielä neljäskin! Miks nyt 5 päivän sisällä kaikkien pitää iskee se veitsensä mun sydämeen...Tekis mieli huutaa ja itkeä tuskasta, mutta itkemään en pysty tälläsest enkä viitsi alkaa huutamaankaan. Älkää kaikki iskekö sydämeen, tuska ei katoa koskaan, sen kanssa vaan oppii ajan kanssa olemaan, mutta kokemuksella tiedän, että siihen menee useampi vuosi...

Luottamus ihmisiin on kadonnut, ne loputkin rippeet katosi tiistaisen myötä. Se sama ihminen joka opetti, että ihmisiin voi luottaa, petti, jätti, hylkäs mut. Miten voisin luottaa enää. Luottaminen on typerää, siinä vaan satuttaa itsensä aina, joka kerta. Nyt pelkään koko ajan, että joku uusi hylkää, ja et jään yksin. Pelkään mennä faceen, jos siellä on viesti jossa mut jätetään tai just jättäneet haukkuu lisää. Pelkään katsoa puhelinta, mitä jos joku on koittanut soittaa tai laittanut viestin. Pelkään joka kerta kun saan viestin, että siinä sanotaan että "en halua olla enää missään tekemisissä sun kanssa", voiko kellekkää sanoa pahemmin? Onko mitään pahempaa kuin hylätä toinen? Ei ole, aina voidaan puhua, selvittää asiat ja sopia, jos hylkää ei ole mitään enää tehtävissä.

Koko ajan vaan väsyttää ja on niin turha olo et ei oo parempaakaan tekemistä kuin nukkua. Mikään ei kiinnosta ja mitään ei jaksa tehdä. Kauhulla odotan huomista koulupäivää, pitäisi jaksaa olla aktiivinen ja tehdä parhaansa, mutta kun ei jaksa muuta kuin istua. Istumalla ei kiitettävää ansaitse, sillä saa vaan opettajan kiukkuseks ja huutamaan sulle...

Syyllinen

Miten kaikki on mun syytäni...miten mä oon onnistunu tartuttamaan masennuksen toiselle, tuhoomaan ja pilaamaan toisen elämän. Yks tärkeimmistä mun elämän ihmisistä hylkäs mut, jätti lopullisesti. Ehkä se pystyy jatkaan elämäänsä, mut sen aiheuttama tuska ei lopu ikinä. Eniten varmaan sattu se kun sain kuulla et kaikki ne mein hyvät hetket on ollu valetta, en oo aiheuttanu ku tuskaa ja kipua, vaikka oon luullu et meil on ollu hauskaakin. No tää jätti mut tiistaina, ja toinen kaveri hylkäs mut keskiviikkona. Siis kuten jo mainitsinkin niin tiistaina olin ensiavussa, sen jälkeen ku pääsin kotiin en oo pystyny tekeen enää mitää, en oo ees syöny, ei huvita enää, tuntuu turhalta. Eilen söin jotain pientä kun olin vanhempien luona ja ois tullu kauheesti vaan kysymyksii miks en syö... Perjantaina meinas tulla lähtö psykiatriselle osastolle, kuukaus sitten pääsin sellasest ulos, eli en halunnu heti takas. Sain puhuttua itteni sit ulos, mut saas nähä kuin pitkään riittää et koittaa vakuuttaa et pysyy hengis parin päivän päähä, kuin pitkään ne uskoo et taas selviin paripäivää...

Joopajoo

On lapsellista uhkailla tappaa ittensä, jos sitä ei oo valmis toteuttaan. Mun sydän revittiin palasiks, taas kerran. Miten oon ees hengis enää...ei pitäis olla. Eilisen jälkeen mun ei kuuluis olla enää hengis, hätäkeskus toimi liian nopeesti. Olin yksin koton ja olin tappamassa itteni, kaveri soitti ambulanssin ja se tuli liian nopeesti. Ensiavun kautta ja taas hengis. En jaksa tavata ketään, halun vaan olla yksin ja nukkua nää kivut pois. Tien et henkinen tuska ei lopu koskaan...toive oli, ettei koskaan halu enää olla tekemisissä mun kanssa, ei tarvikkaa olla jos kukaan ei häiritse ens kerral...

Äiti...

Tuntuu sanoin kuvailemattoman pahalta. Kuulin juuri, et mulle tosi tärkee ihminen on koittanu tappaa ittensä tänää. Onneks se on hengis ja voi hyvin, kiitos sen äidin. Ite olin eilen samassa pisteessä, meinas mennä henki. Sini sai mut rauhottuun ja luopuun ajatuksesta, sitten tuli toinen tekijä joka laukas itsetuhon uudestaan. No kai se on hyvä et ei menny henki eilen.

Olkaa onnellisia jos teillä on äiti joka hoivaa ja välittää. Jos teillä on hyvät välit äitiin. Jos äiti on sulle tärkein ja läheinen. Tai vaikka sitten isä. Äitiä tai isää ei pysty korvaan ketään. Sattuu niin paljon taas kun ei ole äitiin sellaiset välit et vois mennä sille sanoon, et mul on paha olla, tai en jaksa elää enää, tai vaan mennä ja itkee pahaa oloaan ja se lohduttais. :’(

Uusi blogi

Uusi blogi täällä, olen pitänyt blogia ennen muualla, mutta en pääse sinne jostain syystä enää sisään, tein sitten tänne uuden :) Vähän harjoittelua tän käyttö nyt aluks, ja mun kirjoittelu on hyvin vaihtelevaa, joskus kirjottaa useinkin joskus ei pitkiin aikoihin...