Onnellinen?

Pää on ihan sekasin ikävästä. On niin ikävä poikaystävää, vaikkei siit oo viel ees viikkoo ku nähtiin viimeks. Tänään se juo kavereitten kans, ni pitäs jaksaa viel huomiseen ootella. Nyt ku itel on muutto alla eikä uutta asuntoo oo löytyy ni oon muuttamas vanhempien luona olevaan piharakennukseen. Tuomas tuleeki meille nyt sitten tänne minne oon muuttamassa ekaa kertaa huomenna. Ite oon täst lähös hakeen tän päivän osuutta muuttokuormasta, ja huomenna lisää ennen ku nään Tuomaksen. Oon jotenki onnellinen. Lääkkeet oon muistanu ottaa täl viikol joka päivä, muistan ne jos haluan muistaa.

Lääkkeet

En tie mikä on ku enää ei huvita ottaa niitä lääkkeitä mitä pitäs ottaa. En muista ja sitten ku muistan niin ei huvita mennä hakeen, tai niinku tänä aamuna, muistin kyllä lääkkeet, ne oli jo mul kädessäki, mut en sitten vaan ottanu niitä. Nyt tuli joku aika sit vierotus oireita ni kävin ottaan ne, ku en pariin päivään oo ottanu. Edelleen kärsin vierotusoireista, vaik siit on jo aikaa ku otin sen lääkkeen. Omal taval nää vierotus oireet on huvittavia, mut toisaalt tosi rasittavia. Päässäpyörii, huimaa jos ei pääse ottaan niit lääkkeit ni sit myöhemmin se etenee siihen et liikkeet alkaa oleen hallitsemattomia ja voi mennä jalat alta ku yhtäkkiä jalat käyttäytyykin erilailla ku on tottunu. En vaan voi olla koulussa näiden oireiden kanssa, ni pakko käyttää niit lääkkeit ainaki jokatoinen päivä. Pitäs ryhdistäytyä, kaverit sanoo et ota ne lääkkeet, omaks parhaaks ne on ja ne auttaa sua. Tien ton itekki, mut motivaatio ottaa niitä karkas jonnekki. Koitan nyt ens viikolla ryhdistäytyä ja ottaa lääkkeen jokapäivä.

Tällä hetkellä mieltä raastaa armoton vauvakuume, joka on jatkunu jo pitkään. Asiaa ei kauheesti auta se et ympärillä on ihmisiä jotka on pienen lapsen kanssa tai odottaa, tai sitten muuten kysellään et koska on sun vuoros. No tien etten halu lasta ennen ku koulu on valmis, piste. Se ei muutu mihkää siitä, järki sanoo nytki, ettei vielä. No kerran järki kieltää lapsen täst hetkest ni toivon koko ajan et koulu ois jo valmis ja mein suhde ois pidemmällä ja kaikkee tälläst, et olosuhteet ois mahdolliset vauvalle. En kyl oo sanonu mitää "vauvan" isälle, mun vauvakuumeest, ja se jo tyrmäs mut...sano suoraan et hän ei sitten halu lasta viel pitkään aikaan. No tyydyn täl hetkel osaani ja koitan sen koulun hoitaa, ehkä vuoden päästä vois miettiä ku koulun saa valmiiks yhteen muuttoa, siitä mä nyt tyydyn haaveilemaan. Toivon et tää suhde kestäis.

Yksin

Kaikki alko maanantaista...maanantaina yks kaveri, jota pidin ystävänä, unohti puhelimensa meille. Tiistaina koitettiin ettiä sitä meiltä, mut ei löydetty. Eilen, eli perjantaina, löysin sen parvekkeelta. Oli huonot välit tähän kaveriin, enkä siks tienny pitäiskö myydä se puhelin vai palauttaa, kun ei yhtään tehnyt mieli palauttaa sitä. Kerroin siitä vain yhdelle henkilölle. Illalla saatiinkin sovittua mein riidat ja oltiin taas ystäviä, mutta unohdin antaa sen puhelimen autosta sille. Tänään sen äiti soitti raivotakseen mulle, kun se kelle olin kertonu oli ilmiantanu mut, et se oli eilen mulla ja aion myydä sen, ainut vaan että se ei ollut enää siinä vaiheessa totta. No tän "ystävän" äiti on raivonnu ja haukkunu mua koko päivän siitä et se oli mulla ollu kuulemma koko viikon enkä vaan kiusallani halunnu palauttaa sitä ja et aioin viel myydäkki sen. No sinne meni se kaverisuhde, ainut vaan et tää ketä bustas mut, jostain syystä jätti mut kans. En tie yhtään miks, mitä mä tein sille väärin, miks se jätti mut, vaikken oo ees sille vihanen, siit mitä se teki. Sit yks kolmaski kaveri jätti mut tänää tän saman jupakan takii. Tiedän itekki tehneeni väärin, mut oliks toi niin paha teko et sen takii kaikkien piti jättää...Sydän murtu palasiks, halun pois täält, en jaksa tälläst enää...