Tylsä elämä

Kaikki on tasasen harmaata mun elämässä. Mikä järki tässä kaikessa oikeestaan ees on? Syödään etttä eletään, lisäännytään että elämä jatkuu, mutta omalta kohdalta elämä loppuu, kaikki mitä teet elämän eteen on turhaa loppupeleissä. Väsyttääki niin paljo, halun vaan nukkumaan. Ehkä huomenna on parempi päivä, ehkä huomenna elämä tuntuu elämisen arvoiselta, tai sitten ei tunnu. Ei ole järkeä juoda itseään humalaan, syödä itseään kylläiseksi tai harrastaa seksiä. Niillä on yksi yhteinen tavoite, kisita tulee hyvä olo, mutta loppujen lopuksi viinasta tuee paras olo, silloin kun on humalassa sitä unohtaa kaiken paskan, ja elämä on hienoa, ja kun vaikutus lakkaa todellisuus iskeytyy päin kasvoja. Kaikesta saa hetkellisen nautinnon, joka loppuu pian, toiset nopeammin kuin toiset.

Tässä istun, koulussa, tunnilla...aika etenee maleksien. Koko päivän tehtävät on jo tehtynä, kolussa pitäisi istua vielä silti 2 ja puoli tuntia...

Ihan O.K.?

Olin aamulla tooosi väsyny ja nukahdin uudelleen ja nukuin pommiin. Sitten en löytäny oikeaa luokkaa, missä pitäisi olla ja koko ajan ahdisti, jos näkisin sen hylkääjä kaverin koulussa, kuraattori kysyi onko jokin asia hyvin tai ihan OK? En löytäny vastausta ja kysyi sitten mikä ahdistaa. Kerroin et tää kaverin kohtaaminen jo ahdistaa. Kuraattori ehdotti et se ottais yhteyttä tähän ex-kaveriin ja sopis sen kans meille kolmelle yhteisen ajan, kun ei näin voida meidän kenenkään kannalta jatkaa, kohta tässä on mukana kaikki...No pian kuraattorin kanssa juttelun jälkeen näin sen tyypin ja seki näki mut ihan varmaan ku vilkuili koko ajan. Se oli muuttunu tosi paljon! Oliko enää mitää samaa ku ennen?? No jaa, toivon et oltais ees puheväleis sen kans jatkos, samalla luokalla kun kuiteski ollaan 3 viikonpäästä joka päivä. Illalla menin vielä yhtä miestä tapaamaan ja samalla serkkua ja sen vanhempia. Oli loppujen lopuks ihan OK päivä. : ))

Pahis vai hyvis??

Päivä alko suunnattomalla vitutuksella joka muuttu hetkessä raivoks ja itkuks. Syynä oli taas sekaveri joka mut jätti. Sini ja Kaisa on koittanu puhua ja saada mut ymmärtään et oon parempi ku se, ja sain siihen 10 syytäki miks oisin parempi ku se, kun molemmat tuntee myös tän kaverin. Ite en myönnä niist ku muutaman. 1. en oo jättäny ketää ikinä, katson vaa ku kaikki tallaa päälle mut en jätä siitä huolimatta. 2. en mustamaalaa ja hauku muita koska ne teki idioottimaisesti mulle. Täs nään itsessäni hyvää, mut sit oonko loppujen lopuks yhtään sen parempi ku sekää...en ole. Kaikilla on hyvät ja huonot puolet. Vaikka kaikki sanoo et oon kiltti ja huomaavainen ja ajattelen muita aina, ja kaikkee. Kaikki sanoo ketä mut tuntee oikeesti et oon liian kiltti, hyvä ihminen. Miks musta tuntuu silti et oon se elokuvan pahis. Oon jotenki kieroutuneesti varmaanki paha, jotenki sisält läpitte paha. Ja jotenki kukaan ei tajuu sitä, miks kukaan ei tajuu sitä? Miten huijaan aina kaikkia, miks mä oon ainut ketä näkee totuuden musta. En mä tahallani huijaa itteeni pienemmäks ku oon, kaikki vaan luulee niin. Tai en mä esitä kilttiä, en mä tahallani oo paha, miks kaikki näkee mut hyvänä siis ku oon oikeesti paha?

En osaa ees sairastaa...

Ahdistaa, miks en osaa tehä mitää oikein, en osaa ees sairastaa oikein. Miks mä en osaa tehä asioita oikein. Ahdistusta lisää jatkuva tappelu ruokaa vastaan minkä aina häviän ja mikä aina päätyy oksentamiseen. Miks en osaa pitää itseäni oikein kurissa? Onnistui se ennenkin, miks ei nyt? Miks nyt aina häviän? Oon häviäjä, häviän aina asiat, asioita, oli kyse mistä tahansa. Vihaan itseäni, päässäni pieni ääni sanoo kaikesta ruuasta että siinä on liikaa energiaa, sitten en kuitenkaan pysty olemaan syömättä ja sitten tulee huono omatunto syödystä ruuasta ja oksennan. Koulussa olen hotelli, ravitsemus ja catering puolella, joten siellä tulee syötyä usein. Se ei suinkaan helpota oloani. Syön koulussa, oksennan, syön uudestaan myöhemmin ja oksennan taas, pääsen kotiin syön välipalaa ja oksennan taas. Sen jälkeen ei tee enää mieli mitää. Seuraavana päivänä pitäydyn syömisistä niin et, en oksenna. Niin menee muutama päivä, kunnes taas sorrun syömään ja oksentelemaan. En halua oksentaa enää, miks en saa voimaa pitää itseäni kurissa vaan. Vihaan itseäni niin paljon että voisin oikeasti puukottaa itseäni pelkästä itsevihasta, ja montakertaa olen meinannutkin iskeä veitsen vatsaani. Vihaan tätä kehoa, vihaan itseäni. Vihaan sitä että paino on pysyny samana3 kuukautta eikä laskenu, vihaan ruokaa, silti rakastan sitä.


Koulu aiheuttaa paineita, entä jos ei tulekkaa sitä kiitettävää? Olen koittanut jaksaa ylitse voimieni joka päivä koulussa. Usein itkua pidätellen, kun on niin paha olo ja olen niin loppu. Mutta jokin pieni ääni siinäkin ruoskii minut jatkamaan eteenpäin. Pakko jaksaa, tai ei tule kiitettävää.Voimavarat riittävät enää tekemään noin 60%sesti asiat, opettaja vaatii 110%sesti minulta. En vain jaksa. Keskiviikkona sain kuulla kun joku sanoi minun ollessa tiskissä, jossa minun ei silloin pitänyt edes olla, ei siellä tarvita apua, siellä on jo kaksi Miiaa puhtaassa, olin yksin puhtaassa silloin. Olo oli muutenkin keskiviikkona surkea, olin oksentanut kahdesti jo puolenpäivän aikaan ja halusin vain jäädä vessan lattialle itkemään. Joku minussa sai minut kuitenkin liikkeelle ja jatkamaan itkukurkussa.

Nyt olen herännyt muutamana aamuna 5 aikaan eikä ole vain väsyttänyt enää, mikä mua taas vaivaa, yleensä nukun hyvin ja pitkään...eilinen menikin sitten 2 päikkäreiden lomassa kun väsytti...nyt pitää kuitenkin mennä jatkamaan aamupalan tekoa "lapsille" ja uuniin lisäämään puita. Oon siis mökillä ja tuli tarpeeseen loma täällä kaverin ja pikkusiskon kanssa. : P

Vituttaa

!!! Voi saakeli, että osaa ottaa päähän!! Ensin se heivaa mut mäkee ja sit valittaa ku ei oo sellast kaverii ku mä olin. On mussaki huonot puolet, muunmuassa masennus. Mut mä myös kuuntelin ja ymmärsin, tuin ja kehuin, kerroin siitä positiivisiä asioita joista se piristy ja jotka oli totta. Oliko tää kaikki mitä se toi ulos päin valetta? Nyt se valittaa ku ei kukaa kuuntele, tue, ymmärrä, mun menee hermo! Mun mielestä jos jättää ei oo oikeutta valittaa ku ei oo tollast ystävää, ite jätti. Jos mä oisin jättäny sen ni sit sil oisoikeus valittaa.Tekis mieli vääntää se solmuu siit kaikest mitä se on mulle tehny... -.-'' Se ei ees varmaa tajuu kuin paljo mä kärsin sen takii, kaikenlisäks nään et sil on kavamas hyvää vauhtii syömihäiriö...

Oiskos vähä ihastusta???

Tapasin perjantaina yksissä "bileissä" yhden miehen. Olis hiukan kiinnostusta sitä kohtaan, ja selvis et silläkin mua kohtaan. Meen huomenna tapaamaan sitä uudestaan. Jännittää jo, ristiriitaset tunteet ku ex haluis jatkaa mein juttuu ja ite oon hiukan kiinnostunu toisesta. Tää oli vaan tälläne lyhyt tähä välii :))

Kiva ilta

Kivaa illan viettoa Sinin kanssa : ) Kerranki jotai järkevää tekemistä ja syy olla hereillä. : )))

Voimat hiipuu

Brendan tuoma hyvä olo ja voimavarat alkavat hiipimään pois. Viime viikolla ja vielä viikonloppunakin jaksoin olla iloinen ja minulla oli hyvä olla pitkästä aikaa. No kaikki kiva loppuu aikanaan, ei makeaa mahan täydeltä. Ahdistus, paha olo, masennus, jaksamattomuus lisääntyy ja kohta on taas tuskallisen vaikeaa...miksi sen pitää mennä niin? Miksei se voi mennä niin että menisi joskus hyvin pitempään, eikä tulisi ylitsepääsemättömän vaikeita masennusjaksoja, jotka vaan kestää ja kestää. Tunne, en osaa ees sairastaa enää oikein ja pakkomielle täydellisyydestä valtaa pääni taas. Ei tästä taas tule mitää...kokoajan väsyttääki. eilen tulin koulusta 5 jälkeen ja menin nukkumaan ja piti nukkua pikku päikkärit ja oho, kello soi ku on aamu. Tänään kävi vähän samanlailla, paitsi et heräsin puoltuntii sitten, mut silmät on ihan ristis ja oon menos kohta nukkuun takas ku ei pysy hereil. Väsymys on suurta ja nukkumises meneeki koko päivä aikaa suunnilleen mitä koululta jää aikaa sitten...koulussakin kaikki vaan vituttaa ja tulee kaikesta se olo, et en jaksa tehä tätä, onks pakko?

Elämän valoni

Nyt on kyllä maailman kirjat sekasin, 5. päivä peräkkäin ku mul on hyvä olla. Yleensä tulee hyvä päivä ja sitä seuraa monta huonoa. Nyt on varmaan ennätys monta päivää peräkkäin hyviä. On kiva kun on välillä hyvä olla, eikä aina se paha olo ja ahdistus ja masennus päällä. Edelleen sattuu se kun se yks kaveri jätti, mut toisen kans saatiin asiat puhuttuu. Kyse ei ollu musta, ja selvis järkevä syykin sen vaitiololle.

Pelkään vaan et joku tulee ja romuttaa mun maailmani, ja valitettavasti tiedän kuka se todennäköisesti on. Miks aikuisen ihmisen pitää olla niin lapsellinen? Onpa tosi aikuismaista, aikuiselta ihmiseltä, sanoa muille ettei mun kans kannata olla tekemisis, mustamaalata ja tälläst. En halu sille edelleenkään mitään pahaa, halun edelleen olla sen kaveri, kunpa tää painajainen vaan loppuis ja unohdettais tää show ja oltais ystävii. Mut oon päässy jo sen verra eteenpäin, et vaikka toivon niin, tajuun et niin tuskin tulee käymään :'(

Brenda on mun  elämäni ilo, ilman sitä en ois ees hengis enää. Ei se kaikkee pysty estää. mut montakertaa oon jättäny tappamatta itteni ku oon atellu mitä se ajattelis siitä. Brenda on mun koirani, 3 vuotias, kohta 4 vuotias saksanpaimenkoira naaras. Se tuli mun luokke, mun asunnolle muutamaks päiväks ja siit asti tosiaan ollu parempi oloki.Valitettavasti oon niin huonossa kunnossa etten jaksa hoitaa sitä yksin täyspainoisesti, ni se ei voi olla muutakuin silloin kun sisko suostuu hoitaan sen puoliks...

Mikä ihmisiä vaivaa???

Mikä ihme on ku on pakko mustamaalata toista. Joo siis puhun taas tästä tytöstä joka jätti mut reiluviikko sitten, ja jonka takia meinas mennä henki. Selvis tänään et se oli syy miks tää toinen kaveri hylkäs mut. Tää eka tyyppi käski sitä toista pitää muhun etäisyyttä, välimatkaa, olla pitämättä muhun yhteyttä, miten sen nyt sitten haluaakaan sanoa. Vaikka se jätti mut, ni en mä silti mustamaalaa sitä, tai hauku muille, tai kerro sen asioita muille. Ne jää mun tiedoks, niinku sillon se ne mulle luotti. Tää näyttä olevan toistamaata, mustamaalaa ja koittaa muutki saada hylkään mut. Tekis mieli huutaa ja kirjoilla, mutta ei se mitään auta. Ne kelle oon kertonu et se jätti mut, niin oon sanonu et se jätti mut ja syyttää mua kaikesta paskasta, niinhän se on, ja sit siitä toisesta oon sanonu et se ei puhu mulle enää, en tie oikein miks. Eli ei mitään mustamaalaamista tai syyttämistä, toi se syyttää mua saattaa kuullostaa siltä et syyttäisin sitä, mut en mä sitä syytä vaan itteeni. Enkä mä ainakaan saa siitä mitään iloo et pilaisin sen suhteita muihin ihmisiin, ehkä sen on sit parempi mieli ku pilaa mun suhteitani muihin ihmisiin...huoh