Lääkkeet

En tie mikä on ku enää ei huvita ottaa niitä lääkkeitä mitä pitäs ottaa. En muista ja sitten ku muistan niin ei huvita mennä hakeen, tai niinku tänä aamuna, muistin kyllä lääkkeet, ne oli jo mul kädessäki, mut en sitten vaan ottanu niitä. Nyt tuli joku aika sit vierotus oireita ni kävin ottaan ne, ku en pariin päivään oo ottanu. Edelleen kärsin vierotusoireista, vaik siit on jo aikaa ku otin sen lääkkeen. Omal taval nää vierotus oireet on huvittavia, mut toisaalt tosi rasittavia. Päässäpyörii, huimaa jos ei pääse ottaan niit lääkkeit ni sit myöhemmin se etenee siihen et liikkeet alkaa oleen hallitsemattomia ja voi mennä jalat alta ku yhtäkkiä jalat käyttäytyykin erilailla ku on tottunu. En vaan voi olla koulussa näiden oireiden kanssa, ni pakko käyttää niit lääkkeit ainaki jokatoinen päivä. Pitäs ryhdistäytyä, kaverit sanoo et ota ne lääkkeet, omaks parhaaks ne on ja ne auttaa sua. Tien ton itekki, mut motivaatio ottaa niitä karkas jonnekki. Koitan nyt ens viikolla ryhdistäytyä ja ottaa lääkkeen jokapäivä.

Tällä hetkellä mieltä raastaa armoton vauvakuume, joka on jatkunu jo pitkään. Asiaa ei kauheesti auta se et ympärillä on ihmisiä jotka on pienen lapsen kanssa tai odottaa, tai sitten muuten kysellään et koska on sun vuoros. No tien etten halu lasta ennen ku koulu on valmis, piste. Se ei muutu mihkää siitä, järki sanoo nytki, ettei vielä. No kerran järki kieltää lapsen täst hetkest ni toivon koko ajan et koulu ois jo valmis ja mein suhde ois pidemmällä ja kaikkee tälläst, et olosuhteet ois mahdolliset vauvalle. En kyl oo sanonu mitää "vauvan" isälle, mun vauvakuumeest, ja se jo tyrmäs mut...sano suoraan et hän ei sitten halu lasta viel pitkään aikaan. No tyydyn täl hetkel osaani ja koitan sen koulun hoitaa, ehkä vuoden päästä vois miettiä ku koulun saa valmiiks yhteen muuttoa, siitä mä nyt tyydyn haaveilemaan. Toivon et tää suhde kestäis.