Miten kaikki on mun syytäni...miten mä oon onnistunu tartuttamaan masennuksen toiselle, tuhoomaan ja pilaamaan toisen elämän. Yks tärkeimmistä mun elämän ihmisistä hylkäs mut, jätti lopullisesti. Ehkä se pystyy jatkaan elämäänsä, mut sen aiheuttama tuska ei lopu ikinä. Eniten varmaan sattu se kun sain kuulla et kaikki ne mein hyvät hetket on ollu valetta, en oo aiheuttanu ku tuskaa ja kipua, vaikka oon luullu et meil on ollu hauskaakin. No tää jätti mut tiistaina, ja toinen kaveri hylkäs mut keskiviikkona. Siis kuten jo mainitsinkin niin tiistaina olin ensiavussa, sen jälkeen ku pääsin kotiin en oo pystyny tekeen enää mitää, en oo ees syöny, ei huvita enää, tuntuu turhalta. Eilen söin jotain pientä kun olin vanhempien luona ja ois tullu kauheesti vaan kysymyksii miks en syö... Perjantaina meinas tulla lähtö psykiatriselle osastolle, kuukaus sitten pääsin sellasest ulos, eli en halunnu heti takas. Sain puhuttua itteni sit ulos, mut saas nähä kuin pitkään riittää et koittaa vakuuttaa et pysyy hengis parin päivän päähä, kuin pitkään ne uskoo et taas selviin paripäivää...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti